Se ei ollut eeppinen kokous. Ei ollut puheita. Ei ollut taulua täynnä nuolia.
Se oli lyhyt, suora ja melko kiusallinen keskustelu.
Olin viikkojen jälkeen, jolloin kaikki näytti edelleen toimivan… mutta ei enää samalla vaivalla. Brändi oli yhä elossa, kyllä, mutta pieniä merkkejä alkoi ilmestyä, jotka yhdessä aiheuttivat hälyä: liian nopeita päätöksiä, liian monta asiaa auki samaan aikaan ja tunne siitä, että sammutamme jatkuvasti tulipaloja. Jos et ole rakenteellisesti valmistautunut, on joskus vaikea hallita hyviä tuloksia. Kuten usein sanotaan, voit kuolla menestykseen.
Olimme jonkin aikaa kertoneet itsellemme mukavan tarinan: että intuitio riittää, että liike on osa DNA:ta, että kaaos on vapauden hinta. Ja osittain se oli totta. The Indian Face syntyi vuonna 2007 juuri niin, ilman käsikirjaa, ilman kaavaa, ilman lupaa.
Mutta toinenkin asia oli totta: vapaus, jos sitä ei tue, murtuu.
Lause
Siinä keskustelussa joku sanoi jotain hyvin yksinkertaista. Se ei kuulostanut kauniilta. Eikä sen ollut tarkoituskaan kuulostaa kauniilta.
”Tai alamme hallita tätä oikeasti… tai eräänä päivänä se romahtaa päällemme.”
Seurasi hiljaisuus. Ei dramatiikan vuoksi, vaan koska se oli ilmeistä. Olimme tunteneet sen. Emme vain olleet sanoneet sitä ääneen näin.
Se oli hetki, jolloin se lakkasi olemasta romanttinen idea ja muuttui päätökseksi.
Kiusallinen
Kiusallista ei ollut hyväksyä lausetta. Kiusallista oli se, mitä sen takana oli: tunnustaa, että jotkut asiat, joista pidimme — improvisointi, myöntyminen kaikkeen, eläminen aina ”matkatilassa” — alkoivat maksaa meille enemmän kuin tuottaa.
Ei siksi, että eläminen olisi väärin. Päinvastoin. Juuri siksi, että halusimme jatkaa elämistä niin, meidän piti lopettaa sen vaarantaminen.
Oli ristiriita, jota ei voinut ylläpitää enää pitkään: halusimme vahvan brändin, mutta kohdattelimme sitä kuin se olisi vain avoin projekti.
Päätös
Se ei ollut yhden päivän muutos. Se oli uudenlaisen työskentelytavan alku.
- Aloimme suunnitella rauhallisemmin.
- Opettelimme sanomaan ei.
- Vähensimme hälyä: vähemmän impulssiivisuutta, enemmän harkintaa.
- Lopetimme juoksemisen kaiken perässä.
- Ja aloitimme valita oikeasti.
Muutoksessa ei ollut kyse vain organisaatiosta. Muuttui ajattelu. Muuttui se, mitä pidimme hyväksyttävänä. Muuttui tapa suunnitella, lanseerata ja ylläpitää.
Mitä tuli sen jälkeen
Ajan myötä ymmärsimme, että tuo keskustelu ei vienyt meiltä vapautta. Se palautti sen.
Sillä todellinen vapaus ei ole tehdä mitä haluat tänään. Se on voida jatkaa valitsemista huomenna.
Ja siihen tarvitaan jotain vähemmän romanttista, mutta tärkeämpää: rakennetta, harkintaa ja johdonmukaisuutta.
